Minä olen karhumamma, vaimo, viiden lapsen äiti ja toimin tällä hetkellä yksityisenä perhepäivähoitajana. Meinasin melkeimpä jättää tämän blogin aloittamatta, koska mieheni asetti siihen tiukkoja rajoituksia. Nyt kuitenkin tuli vastaan aihe josta todella halusin kirjoittaa ja joka hämmentää minua, joten kokeilen saanko mitään järkevää aikaan.
Olen nyt viimeisen vuoden aikana ollut kaksi kertaa tilanteessa jossa ihmiset ovat melkeimpä kirjaimellisesti nyrpistäneet nenäänsä kun olen iloisesti kertonut kuinka monta lasta meillä on. Syynä tähän on ollut käsitys että lapsia tekemällä rikastuu!!?? Molemmilla kerroilla kyseessä on varmaankin ollut ainakin lähempänä viittäkymppiä oleva aikuinen.
Ensimmäisellä kerralla kävimme katsomassa omakotitaloa ja halusimme jättää talosta tarjouksen ja tehdessään tarjousta kiinteistövälittäjän kommentit olivat : Ai teillä on siis ihan oikea työpaikka? Ai te asutte ihan omistusasunnossa? tms Vaikka mies ei sitä ihan suoraan sanonut niin tuli sellainen olo kuin me oltaisiin jotain rupusakkia, jotka jotenkin yrittävät huijata systeemiä lapsillaan.
Toisella kertaa olin kosmetologilla, jossa olin saamallani lahjakortilla. Tämä vähän vanhempi rouva, varmasti oikein hienostunut henkilö, oikeasti nyrpisti nenäänsä kun puhuin lapsistani. Minä jatkoin juttuani puhumalla kuinka kalliita lapset on ja kuinka paljon ainakin meillä menee jo pelkkään ruokaan joka kuukausi (n. 1000e vähintään). Tähän rouva tokaisi että kyllä nuo yksinhuoltaja äidit jotka tekee lapsia vain rahastaakseen yhteiskuntaa, nettoaa siitä hyviä summia kun tekevät lapsia.
Luulisi että Suomenmaa olisi pullollaan lapsia jos jostain saa revittyä kunnon palkkaa vastaavat ansiot lasten hoitamisella? Valistakaa minua jos en jostain syystä ole tajunnut kuinka lapsilla tehdään rahaa?
Helsingin Sanomien mukaan lapsen kasvattaminen maksaa eri lähteiden mukaan 90 000e- 150 000e. Ensimmäinen vuosi kustantaa Sampo pankin laskelmien mukaan kuulemma n. 4500e. artikkeli on viime vuotinen mutta kuvaa hyvin asiaa. http://www.hs.fi/sunnuntai/a1392440552534. Yhteiskunnan tarjoamat perustuet (lapsilisä, äitiysraha, kotihoidontuki) eivät useinkaan riitä kattamaan edes puolia lapsen menoista tämän kasvaessa, ne vain auttavat vähän.
En ole ikinä edes osannut ajatella että jonkun järkevän ihmisen päässä liikkuisi tuollaisia ajatuksia. En ole koskaan tavannut varakasta yksinhuoltaja äitiä enkä koe itseänikään rahallisesti varakkaaksi vaikka koen lasten olevan elämän suurin rikkaus. Jotenkin näiden ihmisten asenne sai minut hetkellisesti tuntemaan alemmuutta ilman syytä siitä että meillä on perheessä paljon lapsia. Enkä suinkaan ole ainoa joka on joutunut tällaisen vihjailun kohteeksi. Kysyin isompien perheiden äideille tarkoitetussa facebook -ryhmässä asiasta ja heti napsahti useita kommentteja samanlaisista kokemuksista. Nyt kun asiaa ajattelen, minun olisi pitänyt varmaan purskahtaa röhönauruun ja kyyneleitä pyyhkiessäni kysyä vielä hihitellen: Onko herra ihan tosissaan?.
Voihan 5 lapsen lapsilisä tuntua jostakin yksinelävästä aikuisesta suurelta summalta, mutta jos sillä pitäisi ruokkia jonkun muunkin kuin sen yhden ihmisen maha pelkästään, voi käydä aika vaikeaksi. Minulla on yksinhuoltaja äitejä tuttavina, jotka joutuvat pitämään välillä ihan useammankin kaurapuuro tai hernekeittopäivän kuussa, että edes jotenkin pärjätään. Viimeisimmällä lapsilisän alennuksella varmistettiin se että vanhempien kustannukset kasvavat entisestään. Ei 10-20e kuukaudessa ole määrällisesti paljon rahaa, mutta kyllä sillä ostaa jo aika monta maitoa lapsitalouteen. Laskeskelin juuri, että jos yhdellä ruualla menee meillä suunnilleen 1,5 L maitoa ja sitä juodaan siis viisi kertaa päivässä ja jos halvinta laktoositonta maitoa ( 1,36e/L) juo n. 30 päivänä kuussa, pelkkään maitoon menee meidän perheessä karrikoiden 306e/kk. huuhhuh! Mitenkänhän sitten kun nuo poikaset tulevat teini-ikään? Ei ihme että tuntuu että kannan vain maitoa kaupasta kotiin...
Hei mahtava juttu, että oot lähteny kirjottamaan! :) Hymyssä suin sai lukea huipulta mammalta, niin mikäs sen parempi?
VastaaPoistaTerveisiä Oulusta <3
Kiitos ihanasta kommentista! :)
Poista